maanantai 29. huhtikuuta 2013

Teemavärejä metsästämässä

Heh, tämän postauksen otsikko saa minut hyrähtelemään naurusta. Olen niitä morsiamia, joka vuosi sitten naureskeli ja ihmetteli suureen ääneen, että mikä ihmeen häiden teemaväri. Että kyllä on aikoihin eletty, kun häitä varten pitää joku teemaväri päättää.

No, tässä sitä nyt ollaan suu supussa järjestämässä pinkkejä häitä ryyditettynä sopivalla ripauksella harmaata ja valkoista. Jäin miettimään, kuinka tähän on tultu ja totesin, että osittain kyse on käytännöllisyydestä. Kun täytyy alkaa valita koristeita ja kukkia, on kiva, että lopputulos näyttää harmoniselta. Toisaalta häälehdet ovat täynnä kuvia häistä, joissa on boheemisti yhdistelty kaiken värisiä luonnonkukkia rennoiksi asetelmiksi ja lopputulos on silti silmiä hivelevän kaunis. Joten en tiedä, mikä tässäkään asiassa on lopullinen totuus. Jokainen morsian tehköön juuri niin kuin tahtoo. :)


Keksin kuitenkin hyvän niksin häiden teemavärin suunnitteluun ja sävyjen päättämiseen. Nimittäin Tikkurilan maalivärikartat! Siellä on valmiina rinnastuksina useita eri sävyjä ja yhdistelmiä takuulla jokaisen morsiamen lempiväreissä! Jos valmista yhdistelmää ei löydy, voi värisuunnitteluohjelman avulla luoda omia yhdistelmiä rajattomasti.


Tänä kesänä monissa häissä lienee teemavärinä muotiväriksi noussut neutraalien, pastellisten ja maanläheisten värien yhdistelmä. Elokuisiin elonkorjuuhäihin sopisi ihanasti oranssien, keltaisten ja ruskeiden kirkas, kullanhohtoinen yhdistelmä. Sitten on meitä, jotka haluamme omat vaaleanpunaiset prinsessaunelmahäämme, ja meillekin löytyy rajattomasti vaaleanpunaisia vaihtoehtoja. :) Siitä vain suunnittelemaan!



Ensimmäinen kuva StyleMePretty, muut Tikkurilan värikarttoja.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Häät harrastuksena


Luin mielenkiintoisen blogitekstin ja haluan jakaa sen ja sen synnyttämiä ajatuksia kanssanne. Hanna Reinikainen pohtii Hesarin blogissaan syitä rakastaa häitä. Jokainen meistä morsiamista jaksaa varmasti innostua omista häistään, mutta entä muiden häistä sen jälkeen? Omat häät saattavat tuntua melkoiselta harrastukselta, koska se on projekti, joka usein vie vähintään vuoden.

Sitten tulevat ystävien häät. Tai olet saattanut olla kaasona jo ennen omia häitäsi. Sukulaiset menevät naimisiin, niihin saa osallistua vieraana taikka olla muutoin auttamassa heitä kohti suurta päiväänsä. Ketä kiinnostaa?



Täytyy tunnustaa, että kyllä minua kiinnostaa ja innostaa! Voisin harrastaa häitä enemmänkin ja ihailen niitä ihmisiä, jotka jopa Suomen kokoisessa pienessä maassa saavat elättää itsensä suunnittelemalla muiden häitä. Poimin tähän muutamia omia pointtejani:

- Häät ovat iloinen juhla. Kaikki tahtovat siellä hääparille pelkkää hyvää ja ovat siellä juhlistamassa hääparin onnea.
- Häät ovat kaunis juhla. Häissä panostetaan yksityiskohtiin, tunnelmaan, koristeisiin ja väreihin.
- Häät ovat rakkauden juhla. Ikuinen romantikko herkistyy vaikka vihittävänä olisi puolituttuja ihmisiä.
- Häät ovat suvun juhla. Siellä kohtaavat sukupolvien aikaiset perinteet ja laaja suku, jota ehkä muutoin tapaa harvoin.
- Häät ovat ainutkertainen juhla. Useimmat meistä saavat vain kerran eläissään järjestää isolla rahalla mahtavat bileet.
- Häät ovat unelmien juhla. Siellä toteutetaan uusia ja vanhoja haaveita.

Mitä mieltä sinä olet? Innostutko häistä yhä uudelleen ja uudelleen? :)

Kaikki kuvat: StyleMePretty

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kolme ja puoli kuukautta


Häihin on tänään aikaa noin kolme ja puoli kuukautta. Luulen, että nyt saa tämäkin hääblogi siivet alleen ja tekstejä alkaa syntyä yhä kiihtyvällä tahdilla. Ainakin toivon sitä, jotta omat ajatukset, toiveet ja haaveet jäisivät jonnekin talteen. :)



Kirjoitin tammikuussa senhetkisestä häiden suunnittelutilanteesta ja ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki tehdä päivitys, missä mennään. Paljon on jo tapahtunut ja paljon on vielä tekemättäkin. Laitan tähän pinkillä ne, mitä vielä on tekemättä tai vahvistamatta!

Kirkko: varattu ja vihkiaika sovittu
Pappi: alustava varaus papista tehty, pitäisi piakkoin päättää kuka otetaan. Kaste/sukupappini oli jo varattu muualle, niisk!
Musiikki kirkossa: joitain suunnitelmia tehty, pitäisi pian tehdä päätöksiäkin.
Kuulutukset: hakematta, tosin nehän ovat voimassakin vain kolme kuukautta
Juhlapaikka: varattu ja varausmaksu maksettu
Hääpuku ja kengät: ostettu, samoin alushame
Huntu: ommeltu äidin kanssa <3
Sukkanauha: puuttuu!
Sulhasen puku: suunniteltu, ei vielä tehty toimenpiteitä
Kaasojen mekot: tilattu ja saapuneet; sopivat tytöille ihanasti!
Best manien ja seremoniamestareiden paidat ja krakat: ostamatta!
Sormukset: morsiamen oma ostettu, sulhanen ilmeisesti ei ainakaan tässä vaiheessa halua vihkisormusta. Yritän vielä puhua miestä ympäri!
Morsiamen kampaaja ja meikki: varattu, tyyliä on jo mietitty, pitäisi käydä keskustelemassa kampaajan kanssa tyylistä ja hunnun kiinnityksestä
Kaasojen kampaaja: varattu, morsiamen äiti menee omalle kampaajalleen; sulhanen ja best manit eivät halunneet erillistä sukimista
Kauneushoidot häiden alusviikoille: varaamatta!
Kaasot ja best manit: varattu! <3
Seremoniamestarit: varattu! <3
Valokuvaaja: varattu, myös kakkoskuvaaja varattu
Ohjelma: ohjelmarunko suunniteltu valmiiksi ja ohjelmalehtinen tilattu
Bändi: varattu; biisilista täytyisi laatia pikimmiten
Ruoka: pitopalvelu varattu ja ruokalistat vahvistettu
Kertakäyttöastiat yöpalalle: ostamatta!
Kutsut: tilattu!
Kutsuvieraslista: neljännen version perusteella tilattiin kutsut mutta tilattiin silti myös ylimääräisiä kutsuja.
Koristeet: osa koristeista on jo tehty ja loput suunniteltu. Tosin suunnitelmat vaihtuvat koko ajan, että saa nähdä, mitä kaikkea loppujen lopuksi juhliin asti päätyy!
Kukat: suunniteltu, tarjouspyynnöt pitäisi toukokuun alussa viedä liikkeisiin
Hääauto: jäi poikien huoleksi, on kuulemma "työn alla"
Alkoholi: hakureissua on suunniteltu, pitäisi laskea menekki ensiksi
Karkit: suunniteltu, mutta näidenkin määrät pitäisi jotenkin osata arvioida.
Häämatka: varattu ja varausmaksu maksettu
Passi: täytyy uusia, kun menee vanhaksi ennen kuutta kuukautta häämatkan päättymisestä
Hääsviitti: varattu
Tyttöjen hotellihuone viimeisenä yönä: varattu



Että kyllä se tästä. :) Lähempänä häitä varmasti tulee mieleen pienempiä ja pienempiä yksityiskohtia, jotka täytyy hoitaa. Nämä listat onneksi ovat hyvä ohjenuora muistin avuksi. :)